Aivomyrskyjä YES Ope-yrittäjätreffeillä!

Tunnelma oli varsin vallaton opettajien ja yrittäjien kohdatessa YES Varsinais-Suomen ja paikallisen yrittäjyyskasvatustiimin järjestämillä Laitilan ja Salon Ope-yrittäjätreffeillä.

Huuli lensi ja iltojen aikana luotiin massoittain uusia kontakteja, ideoitiin uutta koulu-yritysyhteistyötä ja kuultiin jo toimivista yhteistyön malleista. Molemmilla paikkakunnilla Ope-yrittäjätreffeille osallistui peräti yli 50 osallistujaa.

– Missään vaiheessa ei voi jäädä tuleen makaamaan, kertoi Salon yrittäjätreffeillä Leinovalu Oy:n karismaattinen  toimitusjohtaja Liisa Leino, jonka vangitsevaa yritystarinaa kuunneltiin hipihiljaa yleisössä. Leinovalu on perinteikäs teollisuuden yritys, jonka toiminta on aina ollut aikaansa edellä.

– Myöskään oppilaitoksissa emme voi jäädä paikallemme, vaan toimintaa on innovoitava koko ajan, komppasi visualistien tiiminvalmentaja Johanna Rintanen Salon Seudun Ammattiopistosta ja kaipasi entistä työelämälähtöisempää, rohkeampaa ja innostavampaa otetta myös oppilaitoksiin.

– Toivon todella että saamme luotua jatkumon näistä treffeistä!

Rintanen kehui myös erityisesti illan yrittäjätarinoita ja pikatreffejä, joissa sai tutustua lyhyen ajan kaikkiin paikallaolijoihin.

Porinapöytiä Laitilassa            

Laitilassa uutta inspiraatiota ja intoa tarjosivat puheenvuoron muodossa Laitilan elinkeinoasiamies Esa Buri sekä Laitilan Yrittäjien Jarno Helistölä. YES Varsinais-Suomen aluepäällikkö Johanna Vainio kertoi yrittäjyyden polun mahdollisuuksista ja vuosikellosta Laitilassa. Tulevaa yrittäjyysviikkoa päästiin suunnittelemaan hedelmällisissä porinapöydissä.

– Hauskaa huomata miten paljon uusia ideoita syntyy kun ihmiset kohtaavat. Laitilalaiset opettajat ovat ymmärtäneet hienosti  yrittäjyyskasvatuksen merkityksen omassa työssään ja  toiminnassaan ja ovat kiinnostuneita verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä yrittäjien kanssa, iloitsee Vainio.

– Tällaisilla treffeillä saamme kerrottua yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuuksista sekä opettajille että yrittäjille samanaikaisesti.

YES POP UP -kiertue

Ope-yrittäjätreffien osana järjestettiin myös  Yes Pop Up, jossa jaettiin Taivas ja Helvetti -kirjoja annettavaksi Laitilan ja Salon tämän kevään valmistuville 2. asteen opiskelijoille. Tapahtuma oli osa laajempaa YESin kevätkiertuetta, jonka tarkoitus on kertoa  Yrittäjyyden polusta ja sen valmiista ohjelmista ja toimintamalleista, jotka jokaisen opettajan ja kasvattajan on helppo ottaa mukaan omaan toimintaansa ja tekemiseensä.  Ohjelmat kannustavat ja innostavat lapsia ja nuoria tekemään, kokeilemaan ja yrittämään.

– Suhtaudumme intohimoisesti yrittäjyyskasvatukseen ja koemme että kaikilla lapsilla pitäisi olla mahdollisuus osallistua ohjelmiimme, päättää Vainio.

DSC_0085

DSC_0072

Kommentit

kommenttia

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php